Through the Eyes of the Finn

The first thing you hear as morning breaks over a lake in the Land of a Thousand Lakes is the soft lapping of water against the boat, mingled with the distant call of a cuckoo and the scent of freshly baked ruisleipä drifting from an open window. That lapping carries our story back to a time of silent lakes and endless forests, when we as Finns lived in this land of a thousand lakes. Our ancestors built saunas of wood and stone, fished with nets in the clear waters, grew rye and barley in the short summers. They lived in harmony with nature: hunters who honoured the elk, gatherers who picked berries in the bogs, families who sat in the sauna by the fire and told stories of the Kalevala, of Väinämöinen who sang the world into being with his kantele. Every family knew the silence of winter, the long nights where the aurora borealis danced, the communities where sisu – the quiet strength – was the law. That was our golden time: a land of forests and lakes, where people lived with nature as mother and silence as father, free and deeply connected to what is.

But then came the wave from outside, like a cold wind that blew for centuries. The Swedes ruled us for 600 years, trying to make us Swedish. The Russians took us in 1809 and held us until 1917. The Winter War in 1939–40: the Soviets attacked, we fought on skis with sisu, but lost land and boys. The Continuation War in 1941–44 brought more blood, more loss. Every family knew the loss: a grandfather who fought in the snow, a brother who never returned, a home that was left behind. The smell of smoke, the silence after explosions, the emptiness in the forests.

From that depth rises a pride that is calm and profound. The sauna that remains sacred, the sisu that carries us through everything, the aurora borealis that makes the sky dance. Our literature of the Kalevala and Tove Jansson, our technology that changes the world, our forests that always protect us. We have found our voice again: independence in 1917, the prosperity after the wars, the equality we cherish. We are a people who are silent but act, who laugh in the snow.

Yet the truth colours magenta like a sunset over a frozen lake. The scars remain: the memory of the wars, the emigration of youth, the pressure of a fast-changing world on a land of silence. The outside world often looks without feeling – they see saunas and snow, but not the deep roots beneath.

Still, we remember in silence: around the fire in the sauna where stories are shared, on Independence Day the 6th of December when we raise our flag, in the forests where the spirits still speak – never forgetting who we were. We tell our children of the Kalevala and the Winter War, of the lakes and the aurora, so they know: we were connected and strong before we were challenged.

And yet… the lapping of the water continues, soft and endless, like a promise that the lakes always breathe again. That is our secret: we have suffered under occupations, wars and cold, but first we were a land of lakes and silence. For our children we build no walls, but a sauna where everyone can warm themselves. How do we let that lapping bring freedom to all once more, how does Finland remain a home of peace and strength?

January 2026

Manna Ori

Suomalaisen silmin

Ensimmäinen ääni, jonka kuulet aamun sarastaessa tuhansien järvien maassa järven yllä, on veden pehmeä lainehdinta venettä vasten, sekoittuen kaukaisen käen kukuntaan ja vastaleivotun ruisleivän tuoksuun, joka leijailee avoimesta ikkunasta. tuo lainehdinta kantaa tarinamme takaisin hiljaisten järvien ja loputtomien metsien aikaan, jolloin me suomalaiset elimme tässä tuhansien järvien maassa. Esivanhempamme rakensivat saunoja puusta ja kivestä, kalastivat verkoilla kirkkaissa vesissä, viljelivät rukiista ja ohraa lyhyissä kesissä. He elivät sopusoinnussa luonnon kanssa: metsästäjät, jotka kunnioittivat hirveä, marjastajat, jotka poimivat suossa marjoja, perheet, jotka istuivat saunassa tulen ääressä ja kertoivat Kalevalan tarinoita, Väinämöisestä, joka lauloi maailman kanteleellaan. Joka perhe tiesi talven hiljaisuuden, pitkät yöt jolloin revontulet tanssivat, yhteisöt joissa sisu – hiljainen voima – oli laki. Se oli kulta-aikamme: metsien ja järvien maa, jossa ihmiset elivät luonnon äitinä ja hiljaisuuden isänä, vapaina ja syvästi yhteydessä siihen mikä on.

Mutta sitten tuli ulkopuolinen aalto, kuin kylmä tuuli joka puhalsi vuosisatoja. Ruotsalaiset hallitsivat meitä 600 vuotta yrittäen tehdä meistä ruotsalaisia. Venäläiset ottivat meidät 1809 ja pitivät vuoteen 1917 asti. Talvisota 1939–40: neuvostoliittolaiset hyökkäsivät, taistelimme suksilla ja sisulla, mutta menettivät maata ja poikia. Jatkosota 1941–44 toi lisää verta, lisää menetystä. Joka perhe tiesi menetyksen: isoisän joka taisteli lumessa, veljen joka ei palannut, kodin joka jätettiin. Savun haju, hiljaisuus räjähdysten jälkeen, tyhjyys metsissä.

Tuosta syvyydestä nousee ylpeys joka on rauhallinen ja syvä. Sauna joka on yhä pyhä, sisu joka kantaa meidät kaiken läpi, revontulet jotka saavat taivaan tanssimaan. Kalevalan ja Tove Janssonin kirjallisuutemme, teknologiamme joka muuttaa maailmaa, metsämme jotka aina suojelevat meitä. Olemme löytäneet äänemme uudelleen: itsenäisyys 1917, hyvinvointi sotien jälkeen, tasa-arvo jota vaalimme. Olemme kansa joka vaikenee mutta toimii, joka nauraa lumessa.

Kuitenkin totuus värjäytyy magentaksi kuin auringonlasku jäätyneen järven yllä. Arvet jäävät: sotien muisto, nuorten maastamuutto, nopeasti muuttuvan maailman paine hiljaisuuden maahan. Ulkomaailma katsoo usein tuntematta – he näkevät saunoja ja lunta, mutta eivät syviä juuria alla.

Silti muistamme hiljaa: saunan tulen ääressä jossa tarinoita jaetaan, itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta kun nostamme lippumme, metsissä jossa henget vielä puhuvat – emme koskaan unohda keitä olimme. Kerromme lapsillemme Kalevalasta ja talvisodasta, järvistä ja revontulista, jotta he tietävät: olimme yhteydessä ja vahvoja ennen kuin meitä koeteltiin.

Ja silti… veden lainehdinta jatkuu, pehmeänä ja loputtomana, kuin lupaus että järvet aina hengittävät uudelleen. Se on salaisuutemme: olemme kärsineet miehityksistä, sodista ja kylmästä, mutta ensin olimme järvien ja hiljaisuuden maa. Lapsillemme emme rakenna muureja, vaan saunan jossa jokainen voi lämmitellä. Miten annamme tuon lainehduksen tuoda vapauden kaikille uudelleen, miten Suomi pysyy rauhan ja voiman kotina?

Tammikuu 2026

Manna Ori